Se mihin Intiassa on totuttava on epävarmuus. Lisäksi asiat voivat muuttua noin vain sekä odottelu on täysin normaalia. Näin meidän viikkomme alkoi. Viikonlopun aikana saimme levättyä ja kävimme katsomassa pari lähellä olevaa liikettä. Saimme ostettua hiukan uusia vaatteita, ja löysimme paikallisen marketin. Kahmimme käsiimme kaupasta KYLMÄÄ juotavaa; vettä, mehua ja limsaa. Lisäksi ostimme vähän herkkuja, sillä emme ensimmäisen viikon aikana Intiassa emme olleet saaneet ostettua sellaisia. Nappasimme mukaamme myös hiukan hygieniatuotteita. Käväisimme eräässä vaateliikkeessä, josta minä itse ostin yhden perinteisen intialaisen mekon ja huivin, sillä meitä kehotettiin käyttämään sellaisia koulussa opettaessamme lapsia, jotta voimme näyttää heille hyvää esimerkkiä. Nelli ja Marianne innostuivat otamaan hiukan muutakin. He ostivat muutamia mekkoja, huivit sekä koruja. Myyjä oli mitä ystävällisin ja hän antoi meille alennusta ilman että meidän tarvitsi tinkiä. Olimme saaneet vinkkejä muilta vapaaehtoisilta, kuinka paljon niistä kannattaisi maksaa, joten tiesimme ettemme maksaneet ylihintaa.
Sunnuntai-iltana varmistimme vielä projektimme koordinaattorilta sen, mihin aikaan ja missä meidän tulisi olla seuraavana aamuna. Saimme vastauksen, ja kävimme nukkumaan odottaen seuraavaa aamua. Nousimme puoli yhdeksältä aamiaiselle ja lähdimme bussilla kohti tapaamispaikkaa, joka oli lähellä oleva bussiasema. Bussiasemalla istuimme odottamaan telttakoulun opettajaa joka lupasi tulla hakemaan meidät 9:45. Bussiasema oli vilkas ja saimme katseltua ympärillemme. Kello löi 9:45 mutta opettajaa ei näkynyt missään. Laitoimme opettajalle tekstiviestin missä kerroimme odottavamme häntä. Emme olleet edes varmoja siitä puhuiko kyseinen opettaja englantia kuinka hyvin. Odotimme ja odotimme... kello tuli 10:00 ja olimme juuri soittamassa projektimme koordinaattorille kunnes mukavan oloinen nainen tuli luoksemme toisen vapaaehtoisen kanssa, joka tanskalainen tyttö. Tervehdimme heitä ja esittelimme itsemme. Eräs toinen vapaaehtoinen, saksalainen poika, liittyi mukaamme ja lähdimme kohti telttakoulua. Opettaja puhui oikein hyvin englantia joka tulee helpottamaan työtämme paljon!
Matka telttakoululle oli erikoinen. Menimme ensin bussilla eräälle slummialueelle, ja vaihdoimme sitten riksaan. Meitä oli yhteensä 5 vapaaehtoista, yksi opettaja sekä kuski. Änkesimme tästä huolimatta kaikki yhteen pieneen riksaan, ja kyyti oli mitä jännittävin. Pelkäsin kokoajan että nyt tämä vekotin kaatuu ja taitan niskani. Mutta ei, pääsimme telttakoululle ehjin nahoin. Telttakoulu oli melko erikoinen. Se oli todella pieni koppero, ja sen sisällä oli 5 vapaaehtoista sekä kaksi opettajaa ja sen lisäksi vielä 15 oppilasta. Oppilaita oli eri-ikäisiä, ja osa oli joutunut tuomaan pikkusisarensa mukaan, sillä heidän vanhempansa olivat töissä. Aloitimme päivän rukouksella, sekä parilla englanninkielisellä lorulla, esimerkiksi tuiki-tuiki-tähtönen ja pää-olkapää-peppu. Sen jälkeen minä, Nelli ja Marianne esittelimme itsemme oppilaille. Oppilaathan ovat vasta opettelemassa englantia, joten opettaja tulkkasi sanomamme heille. Oppilaat olivat todella herttaisia ja reippaita.
Esittelyjen jälkeen aloimme harjoittelemaan englantia. Oppilaat harjoittelivat numeroita, hedelmiä, aakkosia ja värejä englanniksi. Autoimme heitä lausumisessa ja kehuimme hyvistä suorituksista. Tämän jälkeen oppilaat harjoittelivat kirjoittamista, joka oli kuulemma yksi haasteista. Lapsilla oli melko heikot kognitiiviset taidot, ja osa ei pystynyt kirjoittamaan yhtä kirjainta oikein liitutaululle, vaikka kuinka yritimme opettaa. Osa lapsista osasi kuitenkin yllättävän hyvin, ja muutama teki kaikki kirjaimet ilman minkäänlaisia ongelmia. Kirjoittelun jälkeen oppilaat saivat leikkiä puoli tuntia. Leikimme heidän kanssaan mm. muistipeliä ja legoilla rakentelua. Osa lapsista meni potkimaan palloa ulos. Leikkituokion jälkeen siivosimme sotkut ja pidimme vielä viimeisen rukouksen.
Meidän oli tarkoitus mennä telttakoulun jälkeen tavalliseen kouluun muutamaksi tunniksi, mutta kyyti, joka meille luvattiin ei tullut paikalle. Saksalainen vapaaehtoinen kyseli meiltä kuka on yhteyshenkilömme, ja kerroimme hänen nimensä. Poika vain naurahti ja sanoi että tulkaa kyytiin, hän ei mitä todennäköisemmin tule paikalle. Ilmeisesti tällä saksalaisella pojalla on sama yhteyshenkilö kuin meillä, ja poika sanoi että hän on todella epäluotettava. Noh, emme olleetkaan saaneet vieläkään viikon aikataulua muutenkaan, joten lähdimme takaisin bussiasemalle samanlaisella riksakyydillä millä tulimmekin telttakoululle. Opettaja kehotti meitä tapaamaan samassa paikassa myös seuraavana päivänä samaan aikaan, ja hän lupasi näyttää meille erään toisen telttakoulun. Kiitimme opettajaa sekä vapaaehtoisia päivästä, ja lähdimme kotosalle.
Ensimmäisestä päivästä jäi hyvä maku suuhun. Opetus on hiukan haasteellista lasten malttamattomuuden, tilan ja välineiden vuoksi. Mutta meillä oli oikein hauskaa, ja sitähän opetus kuuluukin olla. Pohdimme myös sitä, että se on melko harmillista, että osa lapsista joutuu huolehtimaan pikkusisaruksistaan, eivätkä he itse voi keskittyä täysin opetukseen. Esimerkiksi yksi poika huolehti pikkusisaruksestaan kokoajan, sillä parka itki kaiken aikaa. Poika oli kuitenkin todella nokkela ja fiksu. Hän osasi aakkoset hyvin, sekä numerot ja värit. Hän ei kuitenkaan päässyt juurikaan harjoittelemaan kirjoittamista, sillä hän joutui lähtemään hetkeksi pois ruokkimaan sisarustaan. Lisäksi eräs toinen poika oli halvaantunut jaloistaan, ja hänen isänsä toi ja vei hänet kantaen mukanaan, ja tämä oli meistä myös hiukan surullista.
Jatkamme kuitenkin positiivisella asenteella huomenna! Kirjoittelemme taas kun ehdimme, tai kun jotain mielenkiintoista/raprtoitavaa tapahtuu.
- Minni
Sunnuntai-iltana varmistimme vielä projektimme koordinaattorilta sen, mihin aikaan ja missä meidän tulisi olla seuraavana aamuna. Saimme vastauksen, ja kävimme nukkumaan odottaen seuraavaa aamua. Nousimme puoli yhdeksältä aamiaiselle ja lähdimme bussilla kohti tapaamispaikkaa, joka oli lähellä oleva bussiasema. Bussiasemalla istuimme odottamaan telttakoulun opettajaa joka lupasi tulla hakemaan meidät 9:45. Bussiasema oli vilkas ja saimme katseltua ympärillemme. Kello löi 9:45 mutta opettajaa ei näkynyt missään. Laitoimme opettajalle tekstiviestin missä kerroimme odottavamme häntä. Emme olleet edes varmoja siitä puhuiko kyseinen opettaja englantia kuinka hyvin. Odotimme ja odotimme... kello tuli 10:00 ja olimme juuri soittamassa projektimme koordinaattorille kunnes mukavan oloinen nainen tuli luoksemme toisen vapaaehtoisen kanssa, joka tanskalainen tyttö. Tervehdimme heitä ja esittelimme itsemme. Eräs toinen vapaaehtoinen, saksalainen poika, liittyi mukaamme ja lähdimme kohti telttakoulua. Opettaja puhui oikein hyvin englantia joka tulee helpottamaan työtämme paljon!
Matka telttakoululle oli erikoinen. Menimme ensin bussilla eräälle slummialueelle, ja vaihdoimme sitten riksaan. Meitä oli yhteensä 5 vapaaehtoista, yksi opettaja sekä kuski. Änkesimme tästä huolimatta kaikki yhteen pieneen riksaan, ja kyyti oli mitä jännittävin. Pelkäsin kokoajan että nyt tämä vekotin kaatuu ja taitan niskani. Mutta ei, pääsimme telttakoululle ehjin nahoin. Telttakoulu oli melko erikoinen. Se oli todella pieni koppero, ja sen sisällä oli 5 vapaaehtoista sekä kaksi opettajaa ja sen lisäksi vielä 15 oppilasta. Oppilaita oli eri-ikäisiä, ja osa oli joutunut tuomaan pikkusisarensa mukaan, sillä heidän vanhempansa olivat töissä. Aloitimme päivän rukouksella, sekä parilla englanninkielisellä lorulla, esimerkiksi tuiki-tuiki-tähtönen ja pää-olkapää-peppu. Sen jälkeen minä, Nelli ja Marianne esittelimme itsemme oppilaille. Oppilaathan ovat vasta opettelemassa englantia, joten opettaja tulkkasi sanomamme heille. Oppilaat olivat todella herttaisia ja reippaita.
Esittelyjen jälkeen aloimme harjoittelemaan englantia. Oppilaat harjoittelivat numeroita, hedelmiä, aakkosia ja värejä englanniksi. Autoimme heitä lausumisessa ja kehuimme hyvistä suorituksista. Tämän jälkeen oppilaat harjoittelivat kirjoittamista, joka oli kuulemma yksi haasteista. Lapsilla oli melko heikot kognitiiviset taidot, ja osa ei pystynyt kirjoittamaan yhtä kirjainta oikein liitutaululle, vaikka kuinka yritimme opettaa. Osa lapsista osasi kuitenkin yllättävän hyvin, ja muutama teki kaikki kirjaimet ilman minkäänlaisia ongelmia. Kirjoittelun jälkeen oppilaat saivat leikkiä puoli tuntia. Leikimme heidän kanssaan mm. muistipeliä ja legoilla rakentelua. Osa lapsista meni potkimaan palloa ulos. Leikkituokion jälkeen siivosimme sotkut ja pidimme vielä viimeisen rukouksen.
Meidän oli tarkoitus mennä telttakoulun jälkeen tavalliseen kouluun muutamaksi tunniksi, mutta kyyti, joka meille luvattiin ei tullut paikalle. Saksalainen vapaaehtoinen kyseli meiltä kuka on yhteyshenkilömme, ja kerroimme hänen nimensä. Poika vain naurahti ja sanoi että tulkaa kyytiin, hän ei mitä todennäköisemmin tule paikalle. Ilmeisesti tällä saksalaisella pojalla on sama yhteyshenkilö kuin meillä, ja poika sanoi että hän on todella epäluotettava. Noh, emme olleetkaan saaneet vieläkään viikon aikataulua muutenkaan, joten lähdimme takaisin bussiasemalle samanlaisella riksakyydillä millä tulimmekin telttakoululle. Opettaja kehotti meitä tapaamaan samassa paikassa myös seuraavana päivänä samaan aikaan, ja hän lupasi näyttää meille erään toisen telttakoulun. Kiitimme opettajaa sekä vapaaehtoisia päivästä, ja lähdimme kotosalle.
 |
| Tällainen väritaulukko oli "luokkahuoneen" seinällä! |
Jatkamme kuitenkin positiivisella asenteella huomenna! Kirjoittelemme taas kun ehdimme, tai kun jotain mielenkiintoista/raprtoitavaa tapahtuu.
- Minni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti