Lomalla Goalla, Lähtö Intiasta & Loppumietteitä

Jo on ollut nopea viikko, se meni ihan hujauksessa ohitse! On myös hiukan hämmentävä olo, sillä istun tätä tekstiä kirjoittaessani Dubain lentokentällä. Meillä on pitkä vaihtoaika, joten päätinpä ajan kuluksi ottaa koneen esiin ja kirjoitella viimeisen viikon tapahtumia tänne.

Rauhaisan viikonlopun jälkeen herätyskellomme pirahtivat päälle puoli kuudelta aamulla. Meidän piti nousta aikaisin, sillä junamme kohti Goaa lähti 7:30 aamulla. Nousimme silmät ristissä ylös, puimme ja lähdimme hiljaa host perheestämme bussipysäkille. Hyppäsimme bussiin ja suuntasimme Udupin rautatieasemalle. Junamatka oli mielenkiintoinen; ovet sekä ikkunat olivat sepposen selällään, ja käytävällä pyöri jatkuvasti joku myymässä virvokkeita tai purtavaa. Meteli oli luonnollisesti todella korkea, ja matkaa kesti 5½ tuntia lähinnä siksi, että pysähtelimme joka hemmetin asemalla. Selvisimme siitä kuitenkin, ja Goan rautatieasemalla hyppäsimme taksiin joka kyyditsi meidät hotellille.

Hotellia varatessamme pohdimme että haluamme hyvän hotellin, jossa voimme rentoutua täysillä lomamme ajan. Siksi luonnollisesti valitsimme 5 tähden hotellin, joka Euroopan hinnoissa olisi ollut meille aivan liian kallis. Mutta Goalla se oli naurettavan halpa. Oli hiukan hassua olla aivan räjähtäneen näköisenä niin hienossa hotellissa 4 yötä. No, se oli sen arvoista, sillä hotelli oli paras hotelli missä olen koskaan ollut. Huoneemme oli upea, aamiainen oli herkullista ja saimme viettää vapaasti aikaa hotellin katolla, jossa oli uima-allas ja auringonottotuoleja. Elimme kuin superstarat konsanaan nämä viisi päivää. Lauantaina lähdimme takaisin junalla kohti Udupia. Nyt voin sanoa, että olen nähnyt Intiassa niin monta erilaista elämäntapaa, että se on avartanut näkemyksiäni suuresti.

Vietimme lauantai-sunnuntai välisen yön hostperheessämme, ja sunnuntaina pakkasimmekin laukkumme lopullisesti. Ei ollut todellakaan sellainen olo että nyt ollaan lähdössä Intiasta kokonaan pois ja matka alkaisi takaisin Suomeen. Olimme jo sanomassa hyvästejä host-perheellemme, kunnes he ehdottivat että pientä maksua vastaan perheen isä voisi heittää meidät lentokentälle. Suostuimme tähän, sillä se oli kaikkein järkevin vaihtoehto, eikä summaankaan olisi tullut suurta eroa, jos olisimme menneet bussilla. Hyvästelimme perheen ja siellä asuvan vapaaehtoisen, Lukan. Nelli ja Marianne tirauttivat pienet kyyneleet, mutta minua ei onneksi itkettänyt. Timothy, perheen isä, kyyditsi meidät Mangaloren lentokentälle ja hyvästelimme hänetkin. Muutaman tunnin odottelun ja säätämisen jälkeen nousimmekin koneeseen, ja lähdimme Intiasta. Ajatus on edelleen todella outo, etten ole enää palaamassa sinne. Päivistä oli tullut jo arkea ja olin juuri asettunut ja tottunut kaikkiin sääntöihin ja kulttuuriin. Saimme lentokoneessa viimeiset ruokamaistiaiset Intiasta. Saavuimme muutama tunti sitten Dubaihin, ja nyt odottelemme vaihtolentoa. Lennämme seuraavaksi Osloon. Norwegian lakkautti Dubai-Helsinki lennot juuri uutena vuotena, joten emme pääse enää halpalennolla suoraan Helsinkiin täältä Dubaista. Siksi siis kierrämme Oslon kautta.

Annoin englanninkielisen
muumikirjan FSL:lle!

Paljon on tultu nähtyä ja mietittyä. Ehdin lomalla vähän pohdiskella rauhassa eri asioita. Tajusin vasta hotellissa, että "hemmetti, minähän en ole saanut lämmintä suihkua viimeiseen pariin kuukauteen!". Ja ai että kun se tuntui hyvältä, nautiskelin suihkusta täysillä. Olen aika varma, että tällaisten pienten asioiden arvostaminen kohoaa pinnalle minulla Suomessa. Myös perhettä, ystäviä ja lemmikkejä on tultu kaipailtua. Olen soitellut äitini kanssa muutamaan otteeseen, ja se on piristänyt omaa oloani suuresti kuullessani mitä Suomeen kuuluu. Kun hankimme Intialaiset sim-kortit, oma nettini ei toiminut koko tämän ajan lähes ollenkaan. Vain Facebookin messenger ja Whatsapp toimivat joten kuten. Meinasin ensin valittaa, mutta annoin sitten asian olla. Sillä mietin, että hei, tämähän on hyvä asia. Sain hiukan taukoa tietyistä sovelluksista, enkä kulkenut jatkuvasti ympäriinsä kuin ruutua tuijottava zombi, kuten yleensä teen Suomessa. Mutta sain kuitenkin sen verran nettiä, että yhteydenpito läheisiin onnistui. Olenkin jo aiemmin kirjoitellut aatteitani Intiasta, joten en kirjoittele tähän siitä sen enempää. Olen kyllä niin onnellinen, että päätin lähteä tälle reissulle. En minä nyt mitään maailman suurta mullistusta ole kokenut täällä ollessani, mutta tämä tuli tarpeeseen. Pääsin näkemään ja kokemaan paljon asioita mihin minulla ei varmaan ole enää uudestaan mahdollisuutta. Suosittelen lämpimästi tällaista reissua kenelle tahansa, joka tahtoo päästä koettelemaan itseään ja näkemään maailmaa.

Mutta, kello raksuttaa jo puolta kolmea paikallista aikaa. Lentomme lähtee vasta kahdeksan tunnin päästä. Taidanpa siis yrittää torkahtaa hetkeksi, jotta jaksankin sitten huomenna matkustaa taas lisää. Mutta nyt minä kiitän ja kuittaan tämän blogin suhteen. No, saattaa olla, että teen vielä yhden päivityksen mihin kokoan pohdiskeluni. Ja jos jotain uutta tulee vielä mieleen, kirjoitan tietty niistäkin sitten. Mutta katsotaan sitä sitten vasta myöhemmin. Nyt kaipaan vain paluuta omaan kotimaahan, missä kaikki rakkaani odottavat.

Vidaya!


- Minni

Viimeinen työpäivä

Nyt se sitten on ohitse; viimeinen työpäivämme. Tiistaina lakko piti kuin pitikin paikkansa, mutta keskiviikkona bussit kulkivatkin ihan normaalisti. Olen sairastellut koko viikon, Intian ilma ei rehellisesti sanottuna ole tehnyt kovin hyvää keuhkoilleni, ja yöllä lämpötilat laskevat aika reippaasti. No, mutta perjantaina raahauduin kouluun, sillä tahdoin nähdä lapset vielä viimeisen kerran. Pidimme vähän rennomman koulupäivän, ja välitunnilla pidimmekin kunnolla hauskaa. Lapsia oli jotakuinkin 15 paikalla, joten menoa ja meteliä kyllä riitti. Välitunnilla otimme pari valokuvaa vielä muistoksi. Marianne osti keksejä lapsille viimeisen työpäivämme kunniaksi, jotka lapset sitten mutustivat tyytyväisinä päivän päätteeksi. Päivän päätyttyä heilutimme lapsille hyvästit ja lähdimme matkoihimme. Olihan se olo hiukan haikea, lapset olivat aina niin hyvällä tuulella.

Oppilaita ja kommuunin asukkaita, sekä Felix, saksalainen vapaaehtoinen,
joka oli meidän kanssamme samassa telttakoulussa töissä.

Yksi tyttö innostui letittämään Nellin hiuksia.

Yksi monista ryhmäkuvista jonka nappasimme.

Emme menneet suoraan kotiin, vaan lähdimme käymään FSL Indian koulutuskeskuksella. Menimme tapaamaan koordinaattoriamme Nagarathnaa vielä viimeisen kerran. Kävimme hänen kanssaan vielä viimeiset viralliset lappuset lävitse, kuten bussimaksut, viikkotaulukot, loppuraportit, jne. Kun ne oli hoidettu, juttelimme vielä tovin ja saimme FSL Intiasta viralliset todistukset työskentelystämme, mistä tuli todella hyvä mieli. Sitä kelpaa esitellä sitten töitä hankkiessa. 

Eipä tässä tämän kummempia. Minulla on huomenna synttärit, ja ajattelimme tehdä vohveleita ja jäätelöä, että katsotaan mitä siitä tulee. Ensi viikolla lähdemme Goalle lomalle, ja kirjoitan vielä sieltäkin varmaan pari kirjoitusta. Nautimme vielä hetken helteistä, kun kylmä Suomi kutsuu meitä jo takaisin. Mutta nyt menemme nauttimaan ansaitusta viikonlopusta, ja odottelemaan ensi viikon lomaa!

- Minni

Aika perus päivä

Tänää aamulla lähettii Nellinkaa kahestaa kävelee dösäpysäkille siinä jossai puol 10 aikaa niinku aina. Hirvee työmaa oli taas saada tiet ylitettyy ku autoja menee niin paljo, mut sikku pääsee pysäkille vihdoi ni ei tarvii kauaa dösää venaa ko niit menee niin paljon siitä ohitte.
Matkalla Nelkku autto mua laittamalla parit hakaneulat mun mekkoon sillee ettei näkyny enää olkapäitä. Ollaan siveelliisiä :).  Nelkku myös makso velkansa heh. 
Brahmavarassa ootettii omia dösiämme.
Just ku Nelkun dösä tuli ni tuli munki. Mä ku olin päässy mun pysäkille, viitoin riksakuskin tuleen riksalle ja se sit tuli ja lähti kuljettaan mua Baikasia kohti. Tällä kertaa olin siis yksin riksan kyydissä, se oli ihan mukavaa. Oha se niin helvetin pieni koppero.. Yleensä istutaa Minnin ja Felixinkaa niin tiiviisti kyydissä et vaik se riksa heittäs ympäri ja jäis katollee ni me ei liikuttais siitä mihkää.
Nojoo, sit saavuin Baikadii, astuin ulos riksasta ja heitin kuskille rahat ja kiitin.
Ja niinku aina, lapsia on oottamas opettajia telttamme ulkopuolella ja ne taas tervehtii ja ottaa kädestä ja vie sisään.
Oltii Sharawatin kanssa kahestaa opettamassa. Lapsii oli paikal joku 20 mut jossaa vaihees oli lapset vähentyny?? Mut lopussa oli yli 20. Niitä tulee ja menee.
Mä opetin pienemille lapsille aakkosia ja Sharawati opetti vamhemmille jotaa enkuks kirjottamista. Pari pienempää lasta puhu mulle kannadaa ja sanoin et puhukaa enkkuu en ymmärrä tota, mut ei ne tajunnu mitää ni mä sit puhuin niille suomee.
Sitte ku leikki aika alko, pyysin Sharawatia kirjottaa mun vihkoo kannadaks mun nimen ja mun perheen jäsenien nimiä. Ihme kiekuroita neki kirjaimet on.
Leikki aika kun oli abaut puolessa välissä, otin kännykän ja rupesin ottaan kuvii lapsosista.. Eipä aikaakaan ku joku lapsista huutaa SELFIE TEACHER SELFIE!!!!11!1!!! Ja kaikki lapset juoksee mun luokse ku jotku hullut. Sharawatiki halus munkaa kahestaa kuvaan. Siinä sitte hetki otettii kuvia ku sai lapset ensi vähä rauhallisemmiks et kaikki sai näkyviin kuvaan ku kaikki vaa tunkee siihe luurin näytön etee sillee ettei paljoo muuta näy ku ne ketkä on just siinä kameraneessä :D.  On ne lapset kyllä ihania vaikka välillä niin törkeen ärsyttäviä. 
Lopuks oli loppupiiri ja sit lapset lähti koteihinsa ja leikkimään. Mä venailin pari minaa riksaa mut se onneks tuli, toisinku välil.  Riksa ku oli loppu suoral näin et tiellä menee mun dösä ja sanoin siitö kuskille ni se paino kaasua ja tööttöili ja vilkutteli valoja dösälle merkiksi että pysähtyis. Olin onneks kaivanu rahat jo esiin ja sit ku riksa pysähty ni tungin rahat sen kätee ja juoksin dösää. Siitä sit Brahmavaran kautta kotia.
Ihan kiva koulupäivä oli tänää. Mut niihän ne kaikki päivät on! Harmittaa että enää vaa pari päivää pääsee näitten lapsienkaa olee mut toki oon ilonen et koht pääsee takas Suomeen.
-MarjaanaPirjoLauri

Intia lakossa

Viimeisestä työviikostamme tuleekin näemmä aika rento, sillä saimme maanantaina kuulla "kivan" yllätyksen; bussikuskit ovat lakossa tiistain ja keskiviikon! Tämä tarkoittaa sitä, ettemme pääse töihin näinä kahtena päivänä. Harmillista, sillä telttakoulussa on ollut todella mukavaa. No, minkäs tälle mahtaa. Olemme jumissa hostperheemme luona nämä kaksi päivää, kun emme voi mennä edes vaikkapa Udupiin, sillä mikään bussi tai riksa ei kulje täällä lainkaan.

Maanantaina emme olleet koulussa, sillä lähdimme Nellin telttakoulun opettajan Shalinin kanssa pienelle reissulle. Hän kysyi Nelliltä tahtoisimmeko lähteä katsomaan muutamaa rantakohdetta hänen kanssaan. Lähdimme mielellämme ja maanantaina suuntasimme Kundapuraan, jossa treffasimme Shalinin kanssa. Hyppäsimme toiseen bussiin ja matkasimme läheiselle bussipysäkille. Meillä ei ollut mitään hajua miten kaukana ranta oli, ja matkasimmekin noin kahden tunnin ajan pomppivassa bussissa. Pääsimme lopulta perille takamukset puutuneina. Olimme saapuneet "Murudeshwar" nimiseen kaupunkiin. Kaupungissa on todella suosittu hindutemppeli, ja maailman toiseksi suurin Shiva -patsas. Hämmennyin hetkeksi kun näin muutaman bussin täynnä vaaleaihoisia turisteja, en odottanut paikan olevan niinkin suosittu. No en kyllä ihmettele miksi, sillä paikka oli todella kaunis. Kiipesimme temppelin huipulle ja ihastelimme näköaloja. Näköalojen ihastelun jälkeen menimme temppeliin, jossa oli upeita veistoksia, jotka yhdessä kertoivat jonkinlaisen tarinan siitä, miten kyseinen temppeli sai alkunsa.

Lähdimme temppelista kohti toista rantaa, jonka Shalini tahtoi meille näyttää. Menimme "eco beach" nimiselle rannalle, joka oli mukavan rauhallinen paikka. Rannan vieressä oli puisto, jossa oli tietoa luonnonsuojelusta, kuten esimeriksi siitä mitä roskaaminen tekee kaloille ja kilpikonnille. Pyörähdimme katsomassa puistoa, otimme muutamia kuvia, ja sen jälkeen menimme itse rannalle. Nelli ja Marianne menivät uimaan, mutta minä en tahtonut kastella itseäni kun aurinkokin oli jo laskemaan päin.

Rannalla oli käymässä eräs hääpari juhlavieraineen ja sitä menoa oli mielenkiintoista katsoa. Pari vierasta tulikin kyselemään mistä päin olemme kotoisin. Kukaan ei ole toistaiseksi tiennyt missä ihmeessä Suomi on. Mutta aina kun selvennän asiaa ja kerron että se on Euroopassa, ilmeet kirkastuvat ja heti ymmärretään mistä päin sitä oikein ollaan kotoisin.

Lähdimme takaisin kotia kohden rannalla vierailun jälkeen. Pitkän bussimatkan jälkeen jätimme Shalinille hyvästit. Hän on nimittäin lähdössä keskiviikkona kahdeksi kuukaudeksi reissaamaan, joten emme tulisi näkemään häntä enää tämän reissun jälkeen. Jätettyämme hyvästit palasimme host-perheemme luokse.

Viikonloppummekin meni mukavasti. Kävimme rannalla ja sunnuntaina host-perheemme vieressä oli markkinat jossa myytiin paljon hedelmiä. Kävimme Nellin ja samassa host-perheessä olevan toisen vapaa-ehtoisen kanssa pyörähtämässä markkinoilla, ja Nelli ostikin reippaasti hedelmiä, jotka kuitenkin tuhottiin sunnuntain ja maanantain aikana.

Päivittelen seuraavan kerran perjantaina kun meillä on silloin FSL:n kanssa loppupalveri toiminnastamme. Katsotaan minkälaista palautetta tulee sitten työstämme.

- Minni

Viimeistä viedään!

Olen niin hämmentynyt. Taas on yksi työviikko suoritettuna, ja meillä on enää yksi työviikko jäljellä! Mitä ihmettä?! Aika on kulunut hullun nopeasti täällä. Olo on jo nyt jotenkin haikea. Olen tykästynyt telttakoulun lapsiin syvästi, vaikka osa lapsista jaksaa yrittää provosoida päivittäin. Vaikka lapsille pitää ärähtää välillä tiukasti, he silti jaksavat hymyillä ja osa yrittääkin parhaansa opintojen parissa. Pelasin keskiviikkona muutaman tytön kanssa välitunnilla "tennistä" (mailat olivat muovia ja pallo muistutti pingispalloa). Hiukan pelleilin lapsille ja tein välillä tanssiliikkeitä kun onnistuin lyömään palloa hyvin. Tästäkös heille ilo ratkesi ja he vaativat että tanssin lisää. Opettajaakin huvitti ja hän sanoi että minun pitää opettaa tytöille tanssia seuraavana päivänä. Minä?! Minähän vain hytkyn paikallani kuin hyytelö! No, torstaina sitten opetin pari todella kiusallista tanssiliikettä tytöille jotka tanssivat ihan innoissaan mukana. Että semmoista tällä viikolla.

Ai niin, meillä oli eilen uusi telttakoulupalveri. Marianne oli kipeänä joten vain minä ja Nelli menimme paikalle. Palverit pidetään FSL:n koulutuskeskuksella, joten matkasimme sinne kolmeksi. Palverissa juttelimme lähinnä Baikadyn telttakoulusta, jossa minä ja Marianne olemme. Se nimittäin on tällä hetkellä paljon suurempi ja merkittävämpi kuin se, missä Nelli on. Keskustelimme mm. siitä, että lapsien määrä putosi joulun ja uuden vuoden aikana, mutta nyt koulussa on taas hiukan enemmän lapsia. Lisäksi päätimme alkaa opettaa lapsille henkilökohtaista hygieniaa, kuten hampaiden harjausta ja käsien pesua.

Asia joka minua vaivaa telttakoulussa on se, että osa vanhemmista ei halua tuoda lapsiaan kouluun, mikäli lapset eivät saa jotakin palkinnoksi. Annamme nimittäin silloin tällöin oppilaille päivän päätteeksi jotain syötävää, kuten banaanin tai keksin. Päätimmekin alkaa tehdä koulussa jatkossa niin motivoittaaksemme lapsia että vanhempia. Jatkossa oppilaat saavat joka päivä hedelmän ja sen lisäksi jonkun muun ruoan. Mietiskelimme mitä kaikkea voisimme antaa, ja päädyimme laittamaan listaan mm. maitoa, hedelmiä, keksiä ym. Emme valitettavasti tule näkemään tätä muutosta, sillä ensin FSL:n pitää järjestää tähän rahat. Perjantaina tapahtuikin jotain ikävää; menimme taas hakemaan lapsia telttakouluun ja opettajamme alkoi selvästi kinaamaan yhden vanhemman kanssa kannadaksi. Opettaja selitti meille jälkikäteen, että tämän lapsen äiti ei halua että lapset tulevat kouluun jos hänkin ei saa palkintoa siitä. Tarjoamme hänen lapselleen koulutusta ja hän vaatii itselleen siitä palkintoa? Surullista, todella surullista.

Minä kirjoittamassa numeroita taululle joita opetamme pienimmille lapsille.

Aivan pienimmille kirjoitamme numerot heidän omiin harjoitustauluihin, joita he voivat liidulla kopioida.

Vanhemmilta lapsilta sujuu jo kirjoitus mallikkaasti!

Lisää pohdiskeluja minulta on tullut ja tahdoinkin tulla tänne purkamaan ajatuksiani. Olen mm. mietiskellyt sitä, miten asemani naisena vaikuttaa täällä olemiseen. Koulustamme ei ole ennen ollut naisia työssäoppimassa Intiassa, joten tämä on niin sanotusti uusi ja jännittävä kokemus. En ole kokenut lainkaan sukupuolisyrjintää, mutta mitä tarkoitan on se, minkälaisia sääntöjä naisille on asetettu. Olkapäät ja polvet piiloon. Naiset istuvat bussissa edessä ja miehen viereen istumista pitää välttää. Pimeällä ei missään nimessä kannata liikkua, varsinkaan yksin. Tämä toki koskee miehiäkin, mutta naisilla on kovemmat paineet tässä asiassa.

Yksi asia mitä olen pohtinut on se, että joskus on parempi olla itsevarma kuin kohtelias. Tällä tarkoitan sitä, että jotkut miehet voivat käsittää aikomuksemme väärin. On tärkeää miettiä millainen ulosantimme on, varsinkin miesten seurassa. Olemme nimittäin kokeneet yhden tällaisen tilanteen. Näin jälkikäteen kun mietin asiaa, minun olisi ollut rohkea ja astua tilanteeseen itsevarmasti, ja käskeä tätä herrasmiestä jättämään meidät rauhaan. Tämän neuvon myös FSL antoi meille orientaatioviikolla. Onneksi tilanne päättyi hyvin ja pääsimme tilanteesta pois muiden paikallisten avustuksella.

Lisäksi on myös asioita, jotka ovat päivänselviä. Esimerkiksi: älä riko lakia tai loukkaa toisen uskontoa. Nämä ovat todella arkoja asioita täällä, ja välillä onkin pitänyt olla varpaillaan etten vain tee tai sano mitään väärää. Onneksi ihmiset täällä päin ovat olleet todella ymmärtäväisiä ja ystävällisiä!

Maalaisjärjellä täällä pärjää mainiosti. Kokemukseni on ollut positiivinen, ja Intiassa on ollut upeaa olla ja nähdä asioita mitä en varmaan näe enää ellen tule tänne uudestaan. Vaikka hygieniataso täällä on mitä on, jotkut maisemat ovat mielestäni niin upeita. On vain surullista nähdä miten paljon intialaiset roskaavat.

Mutta ei tällä kertaa tämän enempää. Katsotaan mitä tulee tänä viikonloppuna tehtyä ja miten viimeinen työviikko menee. 

- Minni

Kookossaari & Uusi vuosi 2019

Hyvästi 2018, ja tervetuloa 2019. Ehdin jo tehdä pilkkaa suomalaisille ystävilleni siitä, kuinka olin heitä edellä, ja nautin jo vuodessa 2019, kun he itse matelivat yhtä 2018 vuoden puolella. Mitenkö meillä meni vuoden viimeiset päivät? Hyvinhän ne, mutta minäpä kerron lisää:

Viikonloppuna mietimme mitä voisimme tehdä, ja päätimme lähteä bussilla Udupiin. Udupissa hyppäsimme toiseen bussiin joka vei meidät Malpe nimiselle rannalle. Malpen ranta on todella suosittu paikka ja siellä riittikin porukkaa. Erotuimme joukosta reippaasti ja yllättävän moni tuli utelemaan mistä olemme ja pyysi ottaa meidän kanssa selfien. Tämä on omalla tavallaan ihan hauskaa, mutta välillä suomalainen reviiri huutaa sisälläni apua. Olemme kuitenkin kohteliaita ja suostumme aina pyyntöihin, joita ei satele kuitenkaan joka päivä. Lisäksi kaikki jotka ovat tulleet kysymään ovat vain puhtaasti uteliaita ja todella ystävällisiä.

Kuulimme eräältä toiselta vapaaehtoiselta, että Malpen rannalta pääsee venekyydillä eräälle saarelle, joka on melko kuuluisa turistikohde. Saaren nimi on "St. Mary's Island", ja se tunnetaan myös nimellä "kookossaari", sillä saarella on paljon kookospuita. Saari on rannasta vain n. 6km päässä, joten saaren näkee kaukaisuudessa Malpen rannasta katsottuna. Maksoimme venekyydin ja pian matkasimmekin pelastusliivit päällä ja aalloissa pomppivassa moottoriveneessä kohti saarta. Saari on todella pieni, mutta siellä oli paljon väkeä. Kiersimme saaren ja sitten menimme rannalle nauttimaan auringosta ja aalloista. Marianne ja Nelli menivät hetkeksi uimaan, mutta minä jäin rannalle katsomaan heidän menoaan. Parin tunnin päästä lähdimmekin takaisin Malpen rannalle. Kävimme syömässä ja sitten palasimme takaisin kotiin.

Venekyyti kohti saarta.

Saarella oli upeaa katsoa merelle!

Otin "chicken kabab" nimisen annoksen.

Sunnuntaina meillä oli pieni siivouspäivä, sillä meidät siirrettiin toiseen huoneeseen asumaan. Perhe tarvitsi edellistä huonettamme omaan käyttöönsä. Siivosimme sotkumme ja pakkasimme tavarat. Tavaroiden pakkaaminen tuntui jotenkin todella oudolta, sillä lähtöömme on kuitenkin vielä aikaa. No, nyt me nukumme paljon pienemmässä huoneessa. Tämä on kuitenkin viihtyisä ja siistimpi kuin edellinen huoneemme. Meillä on nyt myös parempi vessanpönttö ja suihku, joten se on mukavaa!

Meillä uusi vuosi täällä oli rauhallinen. Maanantaina mietimme yhdessä mitä voisimme tehdä, koska uutta vuotta ei suuremmin juhlita Intiassa. Huomasimme kuitenkin viime lauantaina Malpen rannalle mennessä, että siellä järjestetään leijafestivaalit vuoden viimeisenä päivänä. Se kuulosti ihan kivalta, eikä meillä ollut muitakaan ideoita, joten lähdimme katsomaan töiden jälkeen millaista siellä oli. Intiassa on ymmärtääkseni oltava lupa leijan lennätykseen, ja se taitaa olla joissakin paikoissa jopa laitonta. Kun saavuimme paikalle, suurin osa leijoista olikin sidottu johonkin kiinni ja merituuli piti niitä korkealla taivaalla ilman minkäänlaista vaivannäköä. Festivaaleilla oli paljon väkeä, mutta siellä ei kuitenkaan ollut mitään erikoisen hienoa. Olimme rannalla jonkin aikaa kunnes menimme syömään ja palasimme kotiin. Kotona saimme levätä hetken, kunnes kello löi 12 ja hostperheemme juhlisti uutta vuotta päästämällä taivaalle muutaman lyhdyn. Taivaalla välkkyi kauniita tähtiä ja lyhdyt katosivat matkoihinsa taivaalle. Kävimme pian tämän jälkeen nukkumaan.

Tässä pari perheenjäsentä valmiina lähettämään lyhtyä taivaalle.

"Joka vuuen työtä tekköö, se kekrinä hellittää". ... Tai sitten ei. Intiassa uusi vuosi ei ole virallinen juhlapäivä, joten meitä odotti työpäivä seuraavana aamuna. Uusi huoneemme on mukava, mutta täällä on vain niin perkeleesti hyttysiä! Ostimme hyttysenkarkotinta ja nukuimme toisen yön huoneessamme paremmin kuin ensimmäisen.

Mutta ei tässä tämän kummempia. Nyt ollaan sitten 2019 vuoden puolella. Koulussa sujuu edelleenkin mainiosti. Välillä kyllä hermoja raastaa, mutta lopussa kiitos hymyilee. Ei näille penskoille edes pysty suuttumaan, kun he ovat niin herttaisia. Tässä muutama pieni videopätkä telttakoulusta:

Tämä kaaos on arkipäivää telttakoulussamme.

Marianne näytti eräälle pienelle tytölle snapchatin filttereitä!

- Minni

MITÄ, NELLI KIRJOITTAA

Moro!

Lueskelin tossa noita Minnin tekstejä, ja älysin että meillä on aika eilaiset kokemukset täälä, eikä niistä näy minkälaista minulla on, kun oon eri koulussakin. Ja oon niitä videoita tehny, mut ei niistä sen pahemmin mun fiililsiä näy. Varsinkaa teille ku YouTube ei haluu käsitellä niitä loppuu saakka.

Mä tykkään superisti olla täälä. Ruoka on parasta, joo riisi namnam! Ja sormilla on kivaa syyä, tuntuu et on jotenki lähempänä sitä ruokaa, vaik en tietenkää Suomessa ajatellu että haluisin olla haarukan verran kauempana siitä. Tykkään siitä et se maistuu joltain ja aina löytyy uusia makuja 😍

Oon tosi onnellinen meiän host perheestä ja siitä että meillä ollu tää erillinen huone jossa vessa ja suihku. Vaikka tää muovi patjan päällä häiritseekin  j o k a  yö :) Mut asiat vois olla huonomminki! Nii ja niinku Minni kerto, et muutetaan huomenna tonne samaan taloon host perheemme kanssa oon siitäki aika innoissaa. Ku ei me ihan liikaa sielä vietetä aikaa, ni ehkä sielä on sit helpompi hengaa niittenkaa!

Mun koulupäivät on parasta! Mulla on yks poika Shiva, jota opetan joka päivä. SE ON IHANA ja rasittava välillä mut silti IHANA! Huomaan siinä samoja piirteitä ku ittessäni, et on aika vaikee keskittyy johonki jos vähänki jossain on jotain mielenkiintosempaa. Esimerkiksi tuulen liikuttama muovipussi tai kynä jota minä pidän kädessä.

Tässä Shiva mun tekemä hattu päässä ja Shalini opettajan tekemä vene kädessä!

Mulla on miltei joka päivä kivaa koulussa, ja viihtyisin sielä pitempääkin. Vain tunti opetusta ja tunti leikkimistä. Perjantaina unohettiin ottaa Muumi-pallo mukaan, ja kun saavuttiin Shivan luo, se kyseli palloa ja kun kerroinn että ei oo tänään, se meni tutkii mun laukkua ja kynäkoria että eikö oikeesti. Shiva ei puhu kuin kannadaa, ja mä enkkua, ni meillä ei oo yhteistä kieltä. Mutta silti on jokapäivä kivaa ja leikit onnistuu! Mulla on superisti videomateriaalia mun päivistä koulussa, ja niitä on parasta kattoa vaikka samana iltana uudestaan ja uudestaan!

Niin, pallo unohtu ni piti keksiä jotain muuta ku sen perässä juoksemista ja kopittelua. Ekana kaadoin kaikki kynät matolle ja alettiin lajittelemaan niitä värien mukaa. Alkupäivästä kun oli vähän ongelmia niiden muistamisessa.

Aina löytyy kivaa tekemistä! Kuha (😅) kattoo ympärille ja pitää mielen avoimena! Tuona päivänä tehtiin myös paljon taikatemppuja ja paperista vaikka ja mitä madosta koiraan ja veneeseen.

Ylipäätänsä kaikki on täälä hyvin, lomaa elämästä. Ei tarvitse ajatella turhia kun joka päivä tietää mitä tekee ja ihmiset on mukavia! Mulla on jo nyt ikävä mun koulupäiviä, kun olen tuola enään viikon ja yhden päivän. Shalini, jonka kanssa tuolla käyn opettamassa, on lähdössä Pohjois-Intiaan kahdeksi kuukauseksi kahden viikon päästä tiistaina. Enkä usko että voin yksin mennä tuonne. Saa nähdä mitä sillä viikolla teen, että meenkö Minnin ja Mariannen kanssa Baikadiin 🤔

Nii ja kissoja sekä talon koiraa Jimmyä oon kovasti silitelly aina kun istun ulkona. Istun niillä portailla aika paljon. Yleensä oon lukemassa  kirjaa tai puhumassa videopuheluita Suomeen, mitä teen aika paljon! Perhettä ja ystäviä on kyllä ikävä!

Nii ja oli ihanaa käydä nyt viikonloppuna jossain muualla kun vessassa ja syömässä naapurissa!

Oli superii uida meressä, ku se vesi ja ilma oli lämmintä. Mut sos sattu silmii se suola!

Ja loppu mun mielestä ihana lause, joka on tosi tärkee! (mun äiti tykkää näistä :) )

If you are not doing what you love, you're wasting time 

- Nelli