Lomalla Goalla, Lähtö Intiasta & Loppumietteitä

Jo on ollut nopea viikko, se meni ihan hujauksessa ohitse! On myös hiukan hämmentävä olo, sillä istun tätä tekstiä kirjoittaessani Dubain lentokentällä. Meillä on pitkä vaihtoaika, joten päätinpä ajan kuluksi ottaa koneen esiin ja kirjoitella viimeisen viikon tapahtumia tänne.

Rauhaisan viikonlopun jälkeen herätyskellomme pirahtivat päälle puoli kuudelta aamulla. Meidän piti nousta aikaisin, sillä junamme kohti Goaa lähti 7:30 aamulla. Nousimme silmät ristissä ylös, puimme ja lähdimme hiljaa host perheestämme bussipysäkille. Hyppäsimme bussiin ja suuntasimme Udupin rautatieasemalle. Junamatka oli mielenkiintoinen; ovet sekä ikkunat olivat sepposen selällään, ja käytävällä pyöri jatkuvasti joku myymässä virvokkeita tai purtavaa. Meteli oli luonnollisesti todella korkea, ja matkaa kesti 5½ tuntia lähinnä siksi, että pysähtelimme joka hemmetin asemalla. Selvisimme siitä kuitenkin, ja Goan rautatieasemalla hyppäsimme taksiin joka kyyditsi meidät hotellille.

Hotellia varatessamme pohdimme että haluamme hyvän hotellin, jossa voimme rentoutua täysillä lomamme ajan. Siksi luonnollisesti valitsimme 5 tähden hotellin, joka Euroopan hinnoissa olisi ollut meille aivan liian kallis. Mutta Goalla se oli naurettavan halpa. Oli hiukan hassua olla aivan räjähtäneen näköisenä niin hienossa hotellissa 4 yötä. No, se oli sen arvoista, sillä hotelli oli paras hotelli missä olen koskaan ollut. Huoneemme oli upea, aamiainen oli herkullista ja saimme viettää vapaasti aikaa hotellin katolla, jossa oli uima-allas ja auringonottotuoleja. Elimme kuin superstarat konsanaan nämä viisi päivää. Lauantaina lähdimme takaisin junalla kohti Udupia. Nyt voin sanoa, että olen nähnyt Intiassa niin monta erilaista elämäntapaa, että se on avartanut näkemyksiäni suuresti.

Vietimme lauantai-sunnuntai välisen yön hostperheessämme, ja sunnuntaina pakkasimmekin laukkumme lopullisesti. Ei ollut todellakaan sellainen olo että nyt ollaan lähdössä Intiasta kokonaan pois ja matka alkaisi takaisin Suomeen. Olimme jo sanomassa hyvästejä host-perheellemme, kunnes he ehdottivat että pientä maksua vastaan perheen isä voisi heittää meidät lentokentälle. Suostuimme tähän, sillä se oli kaikkein järkevin vaihtoehto, eikä summaankaan olisi tullut suurta eroa, jos olisimme menneet bussilla. Hyvästelimme perheen ja siellä asuvan vapaaehtoisen, Lukan. Nelli ja Marianne tirauttivat pienet kyyneleet, mutta minua ei onneksi itkettänyt. Timothy, perheen isä, kyyditsi meidät Mangaloren lentokentälle ja hyvästelimme hänetkin. Muutaman tunnin odottelun ja säätämisen jälkeen nousimmekin koneeseen, ja lähdimme Intiasta. Ajatus on edelleen todella outo, etten ole enää palaamassa sinne. Päivistä oli tullut jo arkea ja olin juuri asettunut ja tottunut kaikkiin sääntöihin ja kulttuuriin. Saimme lentokoneessa viimeiset ruokamaistiaiset Intiasta. Saavuimme muutama tunti sitten Dubaihin, ja nyt odottelemme vaihtolentoa. Lennämme seuraavaksi Osloon. Norwegian lakkautti Dubai-Helsinki lennot juuri uutena vuotena, joten emme pääse enää halpalennolla suoraan Helsinkiin täältä Dubaista. Siksi siis kierrämme Oslon kautta.

Annoin englanninkielisen
muumikirjan FSL:lle!

Paljon on tultu nähtyä ja mietittyä. Ehdin lomalla vähän pohdiskella rauhassa eri asioita. Tajusin vasta hotellissa, että "hemmetti, minähän en ole saanut lämmintä suihkua viimeiseen pariin kuukauteen!". Ja ai että kun se tuntui hyvältä, nautiskelin suihkusta täysillä. Olen aika varma, että tällaisten pienten asioiden arvostaminen kohoaa pinnalle minulla Suomessa. Myös perhettä, ystäviä ja lemmikkejä on tultu kaipailtua. Olen soitellut äitini kanssa muutamaan otteeseen, ja se on piristänyt omaa oloani suuresti kuullessani mitä Suomeen kuuluu. Kun hankimme Intialaiset sim-kortit, oma nettini ei toiminut koko tämän ajan lähes ollenkaan. Vain Facebookin messenger ja Whatsapp toimivat joten kuten. Meinasin ensin valittaa, mutta annoin sitten asian olla. Sillä mietin, että hei, tämähän on hyvä asia. Sain hiukan taukoa tietyistä sovelluksista, enkä kulkenut jatkuvasti ympäriinsä kuin ruutua tuijottava zombi, kuten yleensä teen Suomessa. Mutta sain kuitenkin sen verran nettiä, että yhteydenpito läheisiin onnistui. Olenkin jo aiemmin kirjoitellut aatteitani Intiasta, joten en kirjoittele tähän siitä sen enempää. Olen kyllä niin onnellinen, että päätin lähteä tälle reissulle. En minä nyt mitään maailman suurta mullistusta ole kokenut täällä ollessani, mutta tämä tuli tarpeeseen. Pääsin näkemään ja kokemaan paljon asioita mihin minulla ei varmaan ole enää uudestaan mahdollisuutta. Suosittelen lämpimästi tällaista reissua kenelle tahansa, joka tahtoo päästä koettelemaan itseään ja näkemään maailmaa.

Mutta, kello raksuttaa jo puolta kolmea paikallista aikaa. Lentomme lähtee vasta kahdeksan tunnin päästä. Taidanpa siis yrittää torkahtaa hetkeksi, jotta jaksankin sitten huomenna matkustaa taas lisää. Mutta nyt minä kiitän ja kuittaan tämän blogin suhteen. No, saattaa olla, että teen vielä yhden päivityksen mihin kokoan pohdiskeluni. Ja jos jotain uutta tulee vielä mieleen, kirjoitan tietty niistäkin sitten. Mutta katsotaan sitä sitten vasta myöhemmin. Nyt kaipaan vain paluuta omaan kotimaahan, missä kaikki rakkaani odottavat.

Vidaya!


- Minni